Tutoriaali: Kaksivärinen makramee puoliympyrä -seinävaate kuvallisin ohjein





Idea puoliympyrän muotoisesta seinävaate-tutoriaalista syntyi jo alkuvuodesta, kun muistelin omaa taivalta makrameen parissa. Jotenkin tämän muodon luominen tuntui alkuunsa ihan mahdottomalta sisäistää, heh! Kaunis lopputulos syntyykin työssä kuin työssä sinnikkäästi harjoittelemalla, ja minullakin monet makrameetyöt alkutaipaleella – ja toisaalta edelleenkin – vaati ja vaatii onnistuakseen toisinaan purkamista ja taas kerran purkamista toisensa perään.

Puoliympyrän muotoon solmeiltu makramee-kuvio toimii itsessään geometrisenä sisustuselementtinä, tai osana isompaa seinävaatetta. Lankojen väreillä leikitellen työhön saa persoonallisuutta tai halutessaan voi vaikka lisäillä kauniita puuhelmiä alaosaa koristamaan. Tässä tutoriaalissa näytänkin värin lisäyksen työhön. 

Jos haluat yksivärisen työn, onnistuu sekin tätä ohjetta hyödyntämällä.

Tämä ohje tulee saamaan vielä jatko-osan monimutkaisemmasta puoliympyrä-seinävaatteesta. Kannattaa siis pysyä kuulolla!

Vaihe-vaiheelta etenevät kuvat löytyvät alempaa, mutta julkaisin ohjeesta myös SUOMENKIELISEN videon Youtubeen kanavalleni Rina Ingrid. Videon voit katsoa myös tässä:



KAKSIVÄRINEN MAKRAMEE PUOLIYMPYRÄ


Ohjeessa käytetty lanka: 


Lankavan 4mm Chunkymop sävyissä Pellavabeige ja Luonnonvalkoinen

Ohjeessa käytetyt solmut:


Leivonpää: Lankojen solmiminen kepille sekä tukilangoille

Kohosolmu: Muodostaa itse kuvion rivi riviltä


Ohjeet solmuihin löytyvät tästä postauksesta.

Lisäksi tarvitset:


Sakset

Leveydeltään haluamasi mittaisen kepin

Lankojen pituudet:

7 x 2 m pellavabeigen sävyistä lankaa 

13 x 50 cm luonnonvalkoista lankaa 

6 x 50 cm pellavabeigen sävyistä lankaa



Ensimmäinen rivi

Ota kaksi kahden metrin mittaista lankaa ja taita ne kaksinkerroin. Aloita työ solmimalla langat  kepille käyttäen Leivonpää-solmua. Nosta sitten vasemmalla reunalla oleva lanka sivuun, sillä emme tarvitse sitä ensimmäisellä solmurivillä.
Ota toinen lanka vasemmalta tukilangaksi, ja vie se kolmannen langan päälle. Solmi kohosolmu käyttäen kolmatta lankaa.
Solmi seuraavaksi kohosolmu käyttäen neljättä lankaa. Vie tukilanka, jolla edellinen kohosolmu on, neljännen langan yli ja tee siis sillä kohosolmu tukilangalle.
Seuraavaksi solmi tukilanka kepille työn oikealle puolelle käyttäen Leivonpää-solmua.
Vie tukilanka ensin etukautta kepin yli työn taakse, ja tuo se takaisin eteen oikealta alakautta. Vie lanka kepillä olevan langan yli sen vasemmalle puolelle ja sormen osoittamasta aukosta takaisin työn taakse.
Vedä lanka kokonaan takaisin työn taakse, ja tuo se kepin yläkautta takaisin eteen.
Kepillä olevan langan eteen jää pieni silmukka, jota isonnetaan sormilla, ja napataan sitten ylhäältä tuleva lanka vieden se silmukan läpi alas.
Nyt voit kiristää solmun. Leivonpää valmis! Voit laskea vasemmalla sivussa olevan langan takaisin työhön.

Toinen rivi

Lisää uusi kahden metrin pituinen lanka: taita lanka kaksinkerroin ja solmi se sitten Leivonpää-solmulla kepille työn oikealle puolelle. Nosta jälleen uuden langan ulompi naru pois tieltä, ja aloita uusi rivi ottaen toinen lanka tukilangaksi. Solmi taas kolmannella langalla kohosolmu.
Jatka kohosolmujen tekoa eteen tuleva lanka kerrallaan. Kohosolmu per lanka.

Kun olet solminut toisen rivin viimeisellä langalla kohosolmun (rivillä yhteensä neljä solmua), solmi tukilanka takaisin kepille Leivonpäällä tällä kertaa työn vasemmalle puolelle. Laske myös oikealla sivussa oleva lanka takaisin työhön.

Kolmas rivi

Ota jälleen uusi kahden metrin pituinen lanka, taita se kaksinkerroin ja lisää työn vasemmalle puolelle käyttäen Leivonpää-solmua. Nyt on aika lisätä toista väriä. Ota tukilangaksi toinen lanka vasemmalta. Ota kuusi 50cm mittaista langanpätkää toista sävyä, ja solmi ne Leivonpää-solmulla vieretysten tukilangalle. 
Huomaa, että Leivonpää tehdään nyt toisin päin kuin aikaisemmin kepillä, jotta pieni silmukka ei jää näkyviin. Solmi jälleen Leivonpää-solmulla tukilanka takaisin kepille työn oikealle puolelle.


Neljäs rivi

Ota jälleen uusi kahden metrin pituinen lanka, taita se kaksinkerroin ja solmi Leivonpää-solmulla työn oikealle puolelle. Nosta jälleen uuden langan ulompi osio sivuun.
Ota tuttuun tapaan rivin toinen lanka tukilangaksi, ja tee kohosolmut kaikilla valkoisten lankojen alle jääneillä beigen sävyisillä langoilla. Kohosolmu per vastaantuleva lanka. Kun olet tehnyt viimeisen kohosolmun kahdeksannella langalla, ota yksi uusi kahden metrin lanka, taita se kaksinkerroin ja lisää se kohosolmurivin loppuun vasemmalle puolelle käyttäen Leivonpää-solmua (kuten edellisellä rivillä olevat valkoiset langat).

Viides rivi

Lisää viimeinen kahden metrin mittainen lanka kepille työn vasemmalle puolelle. Nosta uuden langan ulompi osio sivuun. Ota toinen lanka tukilangaksi, ja lisää sille seitsemän kappaletta 50cm pituisia valkoisia lankoja ja kuusi kappaletta 50cm pituisia beigen värisiä lankoja vuoron perään käyttäen Leivonpää-solmua (kuten aikaisemmilla riveillä).

Solmi jälleen tukilanka Leivonpää-solmulla takaisin kepille työn oikealle puolelle.
Tällä erää työ on valmis! Mikäli haluat jatkaa työtä luodaksesi isomman kuvion, voit jatkaa lisäämällä aina uuden langan työn toiselle puolelle vaihdellen puolta ohjeen osoittamalla tavalla. Jokaisella rivillä siis edetään tehden kohosolmuja ja lisäten tarvittava määrä lankoja rivin loppuun, jotta jäljestä tulee tasainen. Jos haluat tehdä valkoisella enemmän rivejä, leikkaa valkoiset langat alunalkaen pidemmiksi (1-2m per lanka), ja poimi ne aina halutulla eri värisellä rivillä uusina kohosolmuina työn takaa.

Yksivärisen työn tehdäksesi, jatka kolmannesta rivistä eteenpäin samaan malliin kuin tässä tutoriaalissa rivi neljä toteutetaan.

Vinkki: Voit lisätä vapaaksi jääneisiin lankoihin esimerkiksi tynnyrisolmuja antamaan hauskan ilmeen työlle. Tynnyrisolmun ohje tulossa pian julkaistavaan postaukseen Makrameesolmut osa 2!





Ja iloisia uutisia luvassa näin loppuun: Avasin kaupan uudelle Me&Te-nimiselle suomalaisen käsityön myyntiin keskittyneelle sivustolle. Rina Ingrid Macrame:n valikoimaan tulossa uniikkeja kappaleita, suosituimpia malleja, ohjeita, tarvikepaketteja, kivikoruja, ja käsityönä tehtyjä kuksia ja puulusikoita. Kauppaani voi seurata kirjautumalla sivustolle ja laittamalla kaupan seurantaan kauppani profiilin "seuraa"-napin kautta. 

Seuraa somessa:


Instagramissa: @rinaingridmacrame

YouTubessa: Rina Ingrid

Facebookissa: @diybyrinaingrid




Kommentit

Näitä luetaan: