Ohje: KIRJONTAPISTOT





Postaus sisältää mainoslinkkejä, mainokset on merkitty tähdellä *


Käsinkirjonta (eng. hand embroidery) on perinteinen käsityömuoto, jolla kankaaseen luodaan kuviointeja ja pintoja neulaa ja lankaa käyttäen. Kirjonnassa erilaisilla kirjontapistoilla saadaan aikaiseksi monenlaista tekstuuria, ja perinteisten pistojen ohelle on kehittynyt myös modernimpia tapoja. Kirjontaa voi yhdistellä myös muihin tekniikoihin. Se voikin sopia hienosti esimerkiksi makramee-töihin (aiheesta luvassa tutoriaali lähiaikoina tänne blogiin ja Youtube-kanavalle). Tekniikoiden ja materiaalien yhdistämisen muita esimerkkejä on kirjontataulut, joihin pohjakangasta maalataan akvarelli- tai akryylimaaleilla tai yksityiskohdat tai jopa koko taulu kirjotaan käyttäen helmiä. Tämä postaus on tehty kirjonnan maailmaan tutustuville, ja toimii ohjeena yleisimpiin ja kenties helpoimpiin kirjontapistoihin.

Kirjoa voi vapaasti mille tahansa kankaalle, mutta ruudullinen puuvillasta valmistettu niin kutsuttu *kirjontakangas tai Aida-kangas on helppo materiaali aloittaa. Samaa kangasta käytetään myös ristipistotöihin. Kirjontakankaassa on pieniä reikiä, joiden avulla pistoista tulee symmetrisiä. 

*Erikokoiset kirjontakehykset on tarkoitettu kankaan pingottamiseen, sillä pingotettua kangasta on helpompi työstää. Kirjontakehys onkin ehdoton vasta-alkajan apuri. Isoakin työtä voidaan kirjoa pienempää kehystä apuna käyttäen, sillä kehykseen pingotetaan aina työvaiheessa oleva kankaan osio kerrallaan. Jotkin kehykset on sormin auki rullattavia, kun taas toisissa apuna saattaa tarvita ruuvinmeisseliä. Kehyksiin voidaan myös tehdä erilaisia kirjontatauluja, jotka sopii sisustukseen tai lahjaksi. 

*Kirjontalankana käytetään useimmiten pitkäkuituisia himmeäkiiltoisia puuvillalankoja, niin kutsuttuja muliinilankoja. Muliinilankoja myydään pienissä kerissä ja ne ovat käsityöliikkeissä usein yhdessä isommassa telineessä. Jos uuden harrastuksen parissa haluaa keskittyä pistojen harjoitteluun sävyjen yhteensopivuuden sijaan, on valmiit lankalajitelmat homman pelastus.

Kirjoa voi vapaalla kädellä, tai voidaan tehdä pistoja piirretyn kuvan päälle. Kuva voidaan piirtää suoraan kankaalle esimerkiksi lyijykynää tai pesussa pois huuhtoutuvaa jäljennöstussia käyttäen. Valmis kuva ääriviivoista voidaan siirtää kankaalle muutamalla tavalla: jäljennöspaperilla, käyttäen valoa taustana kuvaa jäljennettäessä tai poishuuhtoutuvilla jäljennöskankailla.

*Neulaksi kirjontaan soveltuu suurisilmäisempi neula, riippuen langan paksuudesta. Nämä niin sanotut kanavaneulat voivat olla tylppä- tai teräväkärkisiä. Tylppäkärkisiä neuloja käytetään ristipistotöihin, kun teräväkärkiset neulat soveltuvat vapaamuotoisempaankin kirjonaan.

Kuten käsitöissä ja taiteessa, myös kirjonnassa luovuus on sallittua ja pistoja voi halutessaan varioida ja testailla erilaisia yhdistelmiä. Muutamien pistojen hallinta on kuitenkin hyvä oppia kaiken pohjaksi. Seuravaaksi luvassa ohje kirjontapistoihin:


Yleisimmät kirjontapostot:


Videolla näytetään jokaisen piston tekniikka suomeksi ja englanniksi. Jokaisen videolla näytettävän piston alkamisaika on kirjoitettu nimen eteen, joten videota voi käyttää opettelun tukena.




Suluissa nimen englanninkielinen vastike


0:15 Etupisto (Running Stitch)

1:20 Ketjupisto (Chain Stitch)

3:10 Solmupisto (French Knot)

4:15 Tikkipisto (Back Stitch)

5:40 Ristipisto (Cross Stitch)

7:00 Lettipisto (Split Stitch)

8:15 Laakapisto (Satin Stitch)

9:10 Varsipisto (Stem Stitch)

10:50 Linnunsilmäpisto (Lazy Daisy)


ETUPISTO


Etupisto on yleinen kirjonapisto, jolla voidaan luoda suoria ja kaarevia muotoja. Se soveltuu ääriviivojen luomiseen sekä tekstuuriin. Oikeakätiselle helpointa on työstää oikealta vasemmalle. Neula työnnetään kankaan takaa etupuolelle ja tuodaan pienen välimatkan päästä uudelleen taakse. Seuraava pisto eteen tulee jälleen saman välimatkan päähän edellisestä pistosta. 


KETJUPISTO


Ketjupisto on hauska, monikäyttöinen ja voimakastekstuurinen pisto, jolla voidaan luoda mm. vahvempia ääriviivoja. Ketjupistolla työ etenee nopeasti. Kejupistoa on oikeakätisen helpoin työstää oikealta vasemmalle. Pistolla voi luoda helposti suoria ja kaarevia muotoja. Esimerkiksi kukkakirjonnassa ketjusilmukan variaatiolla linnunsilmäpistolla voidaan luoda kukkien terälehtiä. Pistossa neula työnnetään kankaan etupuolelle ja sen jälkeen pistetään seuraava pisto aivan edellisen piston viereen ja viedään näin neula kankaan taakse. Lankaa ei tässä vaiheessa vedetä ihan kokonaan kankaan taakse, vaan jätetään pieni silmukka etupuolelle. Kolmas pisto tehdään pienen välimatkan päähän edellisistä kahdesta siten, että neula ulostuleva jää pienen silmukan sisäpuolelle. Nyt lanka kiristetään hellästi ja ketjupisto on valmis. Aloitetaan seuraava pisto samaan tapaan työntämällä neula kankaan taakse edellisen ulostulleen piston viereen ja jatketaan kuten ensimmäistä pistoa luodessa.


SOLMUPISTO


Solmupisto on hauska ja voimakasta tekstuuria työhön luova pisto. Se sopii esimerkiksi kukkien yksityiskohtiin tai tuomaan helmeilevää pintaa. Pistoa luodessa työlangasta kiinni pitäminen alaviistoon on kaiken a ja o, koska muuten solmu ei pysy kierteillään ja tipahtaa neulalta ennen aikojaan. Pisto aloitetaan tuomalla neula ja lanka kokonaisuudessaan kankaan takaa etupuolelle, ja sen jälkeen lanka neulan alapuolelta kierretään neulan ympärille. Jos solmusta haluaa siron, riittää 2-3 kiertoa, paksumpaan jopa 6 kertoa voi olla hyvä. Kun lanka on kierretty, pidetään vapaana roikkuvasta työlangasta herkeämättä kiinni tiukasti, ja luodaan pisto aivan edellisen ulostulokohdan lähelle ja työnnetään neula kankaan taakse. Lanka kiristetään siten, että solmusta tulee napakka.


TIKKIPISTO


Tikkipisto on yleinen suorissa ja kaarevissa linjoissa käytettävä pisto. Oikeakätisen on helpointa työskennellä oikealta vasemmalle. Pistetään neula kankaan takaa sen etupuolelle, ja tehdään seuraava pisto taakse pienen etäisyyden päähän edellisestä. Tuodaan uusi pisto kankaan etupuolelle saman etäisyyden päästä edellisestä, mutta palataan seuraavan piston kohdalla takaisin edellisen ompeleen viereen, ja neula viedään kankaan taakse. Seuraava pisto kankaan etupuolelle tehdään ompeleen etäisyyden verran edellisestä ompeleesta, ja luodaan uusi ommel peruuttaen, eli pistäen neula taakse edellisen ompeleen vierestä.


RISTIPISTO


Ristipisto on perinteinen kirjontatapa, jossa x-kuviolla luodan yksityiskohtia tai jopa kokonaisia kuvioita. Ristipistoja on kahdenlaisia: Perinteinen ristipisto, jossa x-kuvio luodaan yksi kerrallaan toisensa viereen, sekä Tanskalainen ristipisto, jossa pohjaompeleita luodaan haluttu pituus ja sen jälkeen palataan luomaan yliompeleet. Videolla on näytety perinteinen tapa, jossa neula tuodaan kankaan etupuolelle vasemmasta yläviistosta, ja viedään sitten kankaan taakse oikealta alaviistosta. Takaisin etupuolelle palataan vasemmasta alaviistosta ja taakse viedään oikeasta yläviistosa. Seuraava pisto tulee edellisen piston viereen ja jatketaan ristipistojen luomista kuvion vaatimalla tavalla.


LETTIPISTO


Lettipisto on loistava pisto ääriviivoja tai kukkien varsia luodessa. Se soveltuu kaareviin ja suoriin linjoihin ja myös tekstuurinsa vuoksi vaikkapa kuvioihin, joissa luodaan hiuksia tai täytetään kuvioita. Oikeakätisen on helpoin työskennellä vasemmalta oikealle. Pistossa neula tuodaan takaa kankaan etupuolelle ja tehdään seuraava pisto kankaan taakse pienen etäisyyden päästä edellisestä. Tuodaan neula etupuolelle halutun etäisyyden päästä edellisestä, ja pisto kankaan taakse lävistetään edellisen ompeleen keskikohdasta. Uusi pisto aloitetaan samalta etäisyydeltä kuin edellinen tasaisien lopputuloksen saamiseksi, ja jatketaan puolittamalla jokainen edellinen ommel.


LAAKAPISTO


Laakapisto sopii kuvioiden täyttämiseen ja sillä saadaan kaunista tasaista jälkeä esimerkiksi kukkakuvioihin. Neula pistetään kankaan etupuolelle ja halutun etäisyyden päästä kankaan taakse. Seuraava pisto tehdään ensimmäisen piston viereen ja on tärkeää saada se aivan kiinni tähän, jotta pinnasta tulee tasainen. Toinen pisto taakse luodaan kuvion toiseen päähän vanhan piston vierelle kuviota mukaillen. 


VARSIPISTO


Varsipisto sopii nimensä mukaisesti esimerkiksi kukkien varsiksi. Piston jälki näyttää köysimäiseltä, joten sillä voidaan saada hienoa täyttökuviota pistorivejä vierekkäin kirjoen. Neula työnnetään kankaan etupuolelle, jonka jälkeen tehdään pisto halutun etäisyyden päähän ja viedään neula kankaan taakse. Neula tuodaan kankaan etupuolelle kahden edellisen piston välistä ja jatketaan seuraavalla pistolla ensimmäisen kahden piston etäisyyden mukaan.


LINNUNSILMÄPISTO


Linnunsilmäpisto on ketjupiston variaatio, jossa ketjupistoa käyttämällä luodaan kukkien terälehtiä muistuttava kuvio. Pistoa luodessa pätee ketjusilmukan ohje, mutta kolmannen, kankaan etupuolelle tulevan piston jälkeen silmukka kiinnitetään kankaaseen yhdellä pienellä pistolla silmukan päältä.




Comments

Näitä luetaan: